LilySlim Weight charts

LilySlim Weight charts

perjantai 24. elokuuta 2012

301 päivää jäljellä

Niin ne päivät hupenee ennen seuraavaa juhannusta :)

En oo tosiaan kauheesti ennättänyt tällä viikolla teille kirjotella. Mutta tässä nyt pientä kuulumista viikon ajalta :)

Eli ruokailut on sujunut aikalailla Superdietin mukaisesti, eli ei mitään erikoista oo tapahtunut sillä saralla. Eilen kokkailin kaaliriisinaudanjauhelihamössöä :) Oli namia <3 Tänään sitä lisää vuorossa. Ja maistuuuuu :))

Tiistaisen pumppitunnin jälkeen mun vasen polvi on taas hieman vihotellut, joten päätin pitää parin päivän levot tässä, ettei polvi äidy pahemmaksi. Se tosiaan on antanut kuulla itsestään tässä muutaman viikon aikana muutamaan kertaan. Mutta pienellä levolla aina paranee hetkeksi. Tänään aion mennä testailemaan polven kuntoa salille, ja taidan takoa siellä Superdietin salitreenin. Katotaan mitä rakas polvi tykkää.

Nyt onkin sitten liikunnan täyteinen viikonloppu edessä, koska oon pitänyt pari lepopäivää vastoin suunnitelmia. Täytyy saada dietin vaatimat liikunnat suoritettua koko viikon osalta. :)

Mutta palailen vaikka tänään myöhemmin vielä asiaan, kertoen vaikka kuulumisia tuosta salitreenistä. Tällaista pientä kipua siis vain tänne päin :) Muuten aivan normielämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti