LilySlim Weight charts

LilySlim Weight charts

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Parhaat appsit


Ajattelin tehdä postauksen parhaiksi kokemistani appseista, joita puhelimeen saa. Kaikki nämä siis liittyvät jotenkin urheiluun! :)

Sports Tracker
Eniten puhelimeni appseista käytän luultavasti Sporst Trackeria. Olen siitä aiemmin postaillutkin blogiini. Tracker on oiva apu lenkeillä. Appsissa on nimittäin mukana GPS, joka seuraa tarkasti missä milloinkin lenkin aikana liikut. Oiva apu jos olet yhtä helposti eksyvää sorttia, kuin allekirjoittanut. Lisäksi on helpompi lähteä hieman tuntemattomimmille reiteille, kun on varma kartta-apu mukana! Tracker myös laskee suuntaa antavan kalorikulutuksen asettamiesi paino- ja pituuslukemien mukaan. Lenkin jälkeen myös näet esimerkiksi miten nopeasti olet missäkin vaiheessa lenkkiä matkannut. Tietysti appsissa on mahdollisuus jakaa urheilut ystävien kanssa. :)

Heia Tracker
Toiseksi eniten ehkä käytän Heia Tracker appsia, joka on HeiaHeia -palvelun appsi. Ohjelman avulla pystyt missä vain puhelimen kautta päivittämään urheilut HeiaHeiaan sekä seuraamaan kavereidesi treenejä. Kätevää, varsinkin näin kiireiselle ihmiselle ;)

Nike Training
Niken oma treeni appsi. En ole tätä niin usein käyttänyt, mutta erittäin hyödyllinen appsi. Ohjelmasta löytyy erilaisia ohjelmia eri tarkoitukseen niin aloittelijoille kuin kokeneimmille urheilijoillekin. Ohjelman treenit on 30-45 minuutin mittaisia. Koen että appsi on hyvä apukeino esimerkiksi näin kesälomamatkoilla, kun ei niin paljon ehkä ole aikaa treenailla tai ei pääse salille/jumppaan.

8 min abs
Täällä blogissakin aiemmin mainitsemani 8 minutes abs workout löytyy myös nyt appsina. Eli ei tarvitse seikkailla Youtubeen, vaan 8 minuutin treenin saa nyt suoraan puhelimeenkin. Oiva apu myös kesälomamatkoilla!

TargetWeight
Tämän ohjelman bongasin vasta tällä viikolla. Sen avulla pystyy asettamaan itselleen tavoitepainon ja keinot miten laihtua (healthy, typical, aggressive). Keinojen mukaan ohjelma sitten laskee milloin olisi mahdollista olla tavoitepainossa. Lisäksi ohjelma laskee automaattisesti BMIsi, ja seuraa muutosta jatkuvasti. Ohjelmaan tulisi päivitellä omia painolukemia päivittäin tai ainakin viikottain. Näin se pystyy seuraamaan kehitystäsi. Oiva apu esimerkiksi minun Kuntoon Jussiksi 2013 -kuuriin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti