Nyt on Tukholmassa kävästy ja ollaan takaisin kotona! Ei voi kyllä todeta kuin että on mulla ihania ihmisiä ympärillä. Oli aivan huippu reissu. Nyt ollaankin reissun jäljiltä aika poikki, joten heitän vain nopeat postailut ja kuulumiset tähän!
Ei ihan onnistunut tuo tiukan kuurin pitäminen viikonloppuna. Kaverin kanssa sovittiinkin perjantaina ettei hirveesti mietitä mitä syödään reissun aikana. Lauantaina nautittiin laivan buffetista kahden tunnin ajan kunnolla nauttien :) Maistoin jopa ensimmäisen kerran mustekalaa ja se oli yllättäen aika hyvää.
Mutta nyt taidan palata takaisin television ääreen ja sohvan pohjalle. Palataan huomenna, kun ajattelin korkata Jillianin treeni DVD:n ja illalla olisi taas vuorossa bodypump. Oikein hyvää sunnuntain jatkoa teille, nauttikaa viikonlopun viime hetkistä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti